Miestenpiiri alkoi talkookutsulla. Paikallisen vanhemman herrasmiehen kotipihaa oli syysmyrsky runnellut siihen malliin, että tuulen kaatamat puut piti saada raivattua edestä pois mahdollisimman pian. Miestenpiiriläisten joukosta löytyikin nopeasti tarvittava määrä käsistään käteviä hätäapumiehiä. Avunhuudot eivät jatkossakaan kaiu kuuroille korville Myyrmäen miestenpiirissä, veljeä ei jätetä myöskään läntisellä Vantaalla.

Illan alustajan, Kari Häkkisen, ei juurikaan tarvinnut houkutella miehiä kertomaan omista ja sukulaistensa sotakokemuksista. Osa oli kokenut sodan omin silmin, evakkoretki tai pommisuojan jännittynyt tunnelma eivät helposti pyyhkiydy mielestä. Isolla osalla sotaan oli ottanut osaa sekä oma isä, sedät, enot, muut sukulaismiehet ja nuorimmalla kaartilla tantereelle olivat puolestaan päätyneet isoisien ikäpolvi.

Monen miestenpiiriläisen sotaveteraani-isä oli ollut sitä mieltä, ettei sodan kauheuksista kannata juuri puhua. Osa veteraaneista kantoi kuitenkin syyllisyyden taakkaa loppuun asti. Tapa tai tule tapetuksi. Joko minä, tai vastapuoli. Osa heistä kykeni kuitenkin viimeisinä vuosinaan avautumaan vanhoista tunnoista jos ei omille lapsilleen, niin kenties miniälle, tai esim. vanhainkodin hoitohenkilökunnalle. Erään isää oli jäänyt kalvamaan vähän jo varttuneemman vastapuolen sotilaan hengen ottaminen. Parrakkaalla vihollisella oli varmasti ollut perhettä jossain päin itää, tai kenties jopa etelää.

Keskustelussa sivuttiin rintaman siviilihenkilökuntaa, eli pappeja, lääkäreitä, lottia ja ruumiinpesijöitä. Erään osallistujan isä oli palvellut sotilaspappina sekä talvi-, jatko että Lapin sodassa. Kotirintamalla papin näkeminen nostatti aina kylmän hien pintaan, “kukahan kotikylän pojista on nyt kaatunut?”. Moni muisti myös kansanedustaja Antti Rantamaan, joka palveli talvi- ja jatkosodassa vapaaehtoisena kenttäpappina. Moni sotakirurgi operoi taukoamatta miestä vahvempien aineiden voimalla, kaukopartiomiehistä puhumattakaan. Sodassa ei myöskään kipulääkkeissä säästelty, eikä nykyisen kaltaista eutanasiakeskustelua käyty. Aseveljen maallisten kärsimysten päättäminen oli vaikea paikka monelle.

Kysymykseen “miksi Jumala antoi Suomen joutua sotaan?” ei löydetty vastausta. Vanhan totuuden mukaan Suomessa ei ole koskaan rukoiltu niin paljon, kuin talvi- ja jatkosodan aikana. Eräs miestenpiiriläinen muistutti, että vastapuolella rukoiltiin varmasti ihan yhtä lailla. Suomen tasavallan presidentti Kyösti Kallio lausui rukouksen itsenäisyyspäivän puheessaan v. 1939.

Kari Häkkisen kirjoittama tietokirja Sydänääniä Karjalasta kertoo kymmenen karjalaistaustaisen, sodan omin silmin kokeneen, tarinan. Illan keskustelussa ruodittiinkin paljon karjalaisuutta, evakkoutta ja muualle Suomeen kotoutumista.

Baltian maiden itsenäistyminen 1980-luvun lopussa nosti myös karjalaisten itsetuntoa. Moni uskalsi taas sanoa ääneen olevansa alunperin rajan toiselta puolen. Kaikille evakoille oma kulttuuri- ja kielitausta ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa häpeällistä painolastia. Eräs miestenpiiriin osallistunut kertoi Helsingissä puhutun slangin ja ruotsin olleen evakolle ensialkuun hyvin vaikeita ymmärrettäviä. Nuorella miehellä Stadin slangin omaksumiseen meni lopulta vain muutama hassu viikko. Karjalan evakot myös tervehdyttivät muun Suomen geenipoolia, kulttuurin elähdyttämisestä puhumattakaan.

Useamman osallistujan mielestä kotiseutumatkat Karjalaan ovat oletetun surumielisyyden sijaan olleet yleensä sangen riemukkaita reissuja.

Suur-Suomi-aate, jääkäriliike, suojeluskunnat ja SS-joukot eivät nekään olleet vieraita asioita miestenpiiriläisten isille ja esi-isille. Kainuussa ja Pohjanmaalla miltei jokainen nuorukainen kuului suojeluskuntaan. Suojeluskunnissa ei pelkästään käsitelty aseita, vaan pelattiin myös pesäpalloa. Kiinnostus isänmaallisia asioita ja maanpuolustusta kohtaan oli monesti vilpitöntä nuoruuden intoa ja energian purkamista.

Talvisodan ihmeen mahdollisti hyvä yhteishenki. Moni haavoittunut ei malttanut kauaa sairaalapedillä loikoilla sillä aikaa, kun kaverit hytisivät 40-asteen pakkasessa. Erään miestenpiiriläisen isä palasikin rintamalle omasta halustaan vielä paiseiden märkiessä. Moni myös muistutti, että kylmiin oloihin tottuneilla ja isänmaan puolustukseen motivoituneilla suomalaisilla oli ilman muuta etulyöntimatka esim. Ukrainasta ja Puolasta siirrettyihin, heikon taistelukoulutuksen saaneisiin, vastapuolen joukkoihin nähden.

Kari esitti myös kysymyksen, onko sodista kirjoitettu kenties jo vähän liikaakin? Vireästä keskustelusta päätellen ei laisinkaan. Kiitokset Karille hienosta alustuksesta!