Kooste

Sodan kasvot Angolassa

Julkaistu 8.9.2018 klo 18:23

Alustaja Erkki Halme

Ajankohta
9.4.2018 klo 18:30
Kuuluu kategorioihin
Lähetystyö
Avainsanat
Erkki Halme, Angola, Lähetystyö, Neilikkavallankumous
Alkuvirsi
#586 Jumala, meille armossa, 1. säkeistö
Miesvahvuus
11

Halmeiden lähettipariskunnalla, Kaisalla ja Erkillä, on molemmilla lähetys verissä. Erkin isoisä oli aina toivonut, että joku hänen jälkeläisistään lähtisi joskus lähetystyöhön. Erkin äiti opetti lapsiaan antamaan lähetyskolehtiin aina setelirahaa kolikoiden sijasta. Pappilan poikana Erkki pääsi aitiopaikalta kuulemaan vierailulla olevien Afrikan-lähettien mielenkiintoisia tarinoita.

Kaisa sai lähetyskutsun jo pienenä tyttönä Nivalassa. Martti Rautasen ja Lähetysseuran tekemä työ Angolan naapurimaassa Ambomaalla, nykyisessä Namibiassa, oli kaikkien lähetysihmisten hyvässä tiedossa. Kaisa luki Lähetysseuran kustantamat nuorisolehdet kannesta kanteen moneen kertaan. Myöhemmin Kaisa päätyi Helsinkiin opiskelemaan teologiaa. Asunto löytyi juuri Lähetysseuran kautta, jonka Lähetyskodissa sai asua velaksi, mikäli suunnitteli lähtevänsä jonain päivänä lähetystyöhön. Velka mitätöitiin lähetyskomennuksen alettua.

Halmeet avioituivat vuonna 1968 ja pian sen jälkeen alkoikin lähetystyöhön valmistautuminen. Ennen Angolaan lähtöä piti kuitenkin saada kielitaitoon vahvistusta. Portugalin kielen opiskelun Halmeet aloittivat vuonna 1971, kielikurssi pidettiin Angolan isäntämaan Portugalin pääkaupungissa, Lissabonissa. Halmeiden lähetysmatka alkoi vuoden 1973 tammikuussa. Riikka-tytär syntyi paria kuukautta myöhemmin.

Angolasta tuli Portugalin siirtomaa vuonna 1576. Angolasta ja naapurimaa Kongosta viedyt orjat päätyivät yleensä Brasiliaan sokeriplantaaseille. Maan ulkopuolelle vietyjä orjia arvellaan olleen yli neljä miljoonaa. Mannertenvälinen orjakauppa päättyi vasta 1800-luvun puolivälissä, mutta Angolan rajojen sisällä orjuus, tai pakkotyö, kukoisti vielä pitkään tuonkin jälkeen.

1900-luvulla emämaasta Portugalista suuntautui Angolaan kaksi isoa muuttoliikettä. Ensimmäinen 1910-luvun muuttoaalto toi maahan keskiluokkaa, joka pian syrjäytti Angolan oman virkamieskunnan. Seuraava, 1950-luvun muuttoliike toi mukanaan emämaan köyhälistöä, joka sekin arvotettiin angolalaisten yläpuolelle. Paras viljelysmaa siirtyi valkoisten hallintaan ja mustan väestön harteille jäi kaikkein raskain työ, eli kahviplantaaseilla rehkintä. Tuottoisa kahvinviljely hyödytti lähinnä emämaata.

Angolan vapautussota alkoi vuonna 1961. Sota kesti vuoteen 1975 asti, jolloin marxilainen Angolan kansan vapautusrintama MPLA julisti johtajansa Agostinho Neton maan presidentiksi. Sotiminen ei suinkaan päättynyt tuohon, vaan itsenäistymistä seurasi pitkä sisällissota, joka päättyi virallisesti vasta vuonna 2002. Vallasta taisteli kolme vapautusjärjestöä, UNITA, MPLA ja FNLA. UNITAa tuki Yhdysvallat ja Etelä-Afrikka, marxilaista MPLA:ta Kuuba ja Neuvostoliitto. Mukana sopassa oli myös Etelä-Afrikan vihollinen, Namibian vapautusliike SWAPO, joka vaikutti sekä Angolasta ja Sambiasta käsin.

Itsenäistymistä edesautti Portugalissa käynnistynyt Neilikkavallankumous, joka kukkasten voimin syrjäytti maata hallinneen oikeistolaisjuntan. Vallankumouksen myötä Portugali vetäytyi vanhoista siirtomaistaan ja Angolassa vaikuttanut salainen poliisi PIDE lakkasi niin ikään olemasta. Siihen asti PIDE oli seurannut lähettien toimintaa herkeämättä. Tuohon asti lähettien tuli aina ensin ilmoittautua kunkin paikkakunnan poliisilaitokselle. Lähettejä epäiltiin kommunisteiksi ja ainoa sallittu kieli oli portugali.

Halmeiden lähetystaival alkoi sisämaassa sijaitsevasta Caluquembesta, joka oli sveitsiläisen lähetysjärjestön keskuspaikka. Myöhemmin, moninaisten vaiheiden jälkeen Halmeet pääsivät Namibian rajalla sijainneeseen Kunenen maakuntaan. Itsenäistymistaistojen ollessa kiivaimmillaan Halmeet joutuivat pakenemaan Namibian kautta takaisin Suomeen. Paluu Angolaan koitti taas vuonna 1977. MPLA:n noustua valtaan maassa vallitsi marxilais-leninistinen ilmapiiri ja ihmiset kutsuivat toisiaan tovereiksi. 1970-luvun loppua kohden hallitus pyrki kitkemään ”epätieteellisen hölynpölyn” eli uskonnollisuuden pois kansan mielestä. Jumalanpalvelukset korvattiin poliittisilla kokouksilla.

Halmeet joutuivat vuonna 1979 vielä kerran paeta sisällissotaa Suomeen. Paluu Angolaan onnistui taas seuraavana vuonna. Halmeet palasivat Suomeen uudemman kerran vuonna 1982 ja tuolla kertaa pidemmäksi aikaa. Erkin mukaan kaikista koetuista sodan kauhuista ja jännittävistä tilanteista huolimatta perheen tyttärille ei jäänyt sodan pelkoa, vaan luja luottamus Jumalaan.


Erästä miestenpiirin osallistujaa kiinnosti tietää, koska Angolan lähetystyö alkoi? Erkki Halme kertoi, että lähetystyön aloittivat sveitsiläiset jo 1880-luvulla. Ennen Lähetysseuran mukaantuloa Angolassa oli myös saksalaisia lähettejä. Kiinnostusta herätti myös, kuka tai ketkä loppupeleissä lähetystyön kustantavat. Erkki kertoi, että lähetysmummot, eli laajemmin ilmaistuna asialle sitoutuneet henkilöt ja seurakunnat. Vantaankosken seurakunta tukee useata lähetysjärjestöä.

Moni myös pohti onko lähetystyö ja niin ikään pitkä lähetys”taisto” tuottanut hedelmää, eli montako kristittyä maasta mahtaa tänä päivänä löytyä? Erkin arvioiden mukaan maassa on pelkästään yli 10 miljoonaa katolilaista, lisäksi muiden kristillisten kirkkojen jäseniä on useita miljoonia. Erkin mielestä luterilainen armo iskee kuin miljoona volttia. Illan viimeiseen kysymykseen, eli haaveilevatko Halmeet vielä käyvänsä Angolassa joskus, vastasi Erkki varmuudella: Ehdottomasti, jos vain luoja suo.

Alla vielä Halmeiden evankelista Simson Ualendeltä oppima rukous, joka sopisi kenelle tahansa lähetystyötä tekevälle tai vaikka muutenkin paljon liikekannalla olevalle ihmiselle:

Herra,
kulje tämän auton edellä ja takana,
molemmilla sivuilla
sekä ylä- ja alapuolella.
Aamen

Kiitos Erkille hyvästä alustuksesta!

Muut lähteet:

Hypähdä takaisin arkistoon tästä.