Illan alustaja, teologian tohtori Timo-Matti Haapiainen toimii kirkkohallituksessa sisällissodan muistovuoden koordinaattorina. Timo-Matin voi myös joskus bongata Myyrmäen kirkon saarnastuolista.

Haapiaisen mukaan Suomen sisällissota oli erittäin verinen väkilukuun suhteutettuna. Itsenäistymisen aika on myöskin Suomen historian tutkituin ajanjakso. Siitä huolimatta tutkijat saavat yhtä vain uusia pyyntöjä perehtyä yhteen jos toiseenkin tuon aikakauden tapahtumaan. Monella on oma sisällissotaan liittyvä sukutarinansa jota ei ole vielä kunnolla perattu, mutta on myös paljon heitä, joiden esi-isiä ei sisällissota välttämättä juurikaan koskettanut. Timo-Matti luki itsensä heihin.

Suuremmassa mittakaavassa Suomen sisällissota oli vain yksi ensimmäisen maailmansodan taistelutantereista. Lähivaltojen, kuten Saksan ja Venäjän sisäiset jännitteet ja päätökset vaikuttivat suuresti meilläkin, aivan kuten vaikkapa Syyrian konfliktissa ei ole kyse pelkästään Syyrian sisäisistä asioista. Kaikilla sisällissodan nimillä on omat kannattajansa ja myöskin perusteensa. Suomen sisällissota oli monta sotaa ja samalla syytä samassa.

Haapiaisen mukaan Suomen sisällissodassa ei ollut “jumalatonta osapuolta” ja kirkkoa. Eräs osallistuja kommentoikin, että suurin osa teloitetuista ja tauteihin ja nälkään kuolleista punavangeista oli yhtä lailla kristittyjä. Punaisten yksi taistelulauluista oli vanhan virsikirjan virsi #440: Jo vääryys vallan saapi. Kirkon sympatiat kallistuivat valkoisten puolelle. Papistolla oli kuitenkin paljon ymmärrystä punaisten kärsimykselle.

Kirkolle kyseessä olikin nimenomaan sisällissota. Pappeja oli vankileireillä myös valistustehtävissä, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Haapiaisen mukaan kirkolla oli myös viranomaisista realistisin käsitys sodan kauhuista. Kirkonkirjojen voidaan sanoa pitäneen sisällään ihmisten koko elämäntarinat ja pappi monesti tunsi koko kylän ihmiset. Monelle Suomen ortodoksille sisällissota oli yhtä kohtalokas puolesta riippumatta.

Suomen sisällissodan aikaan kirkkoon kuului miltei 100% kansasta, uskonnonvapauslaki astui voimaan vasta vuosien päästä. Eräs osallistuja mainitsi, että tuohon aikaan Suomen juutalaisilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Suomessa oli myös islaminuskonen tataarivähemmistö. Kirkon virallisena ohjeistuksena oli siunata joukkohaudat. Siunasta ei aina toimitettu julkisesti, eikä siitä aina tiedotettu myöskään vainajien omaisille. Moni suru jäi tuolla tavoin käsittelemättä. Monet punaiset joukkohaudat eivät myöskään sijainneet kirkon mailla.

Eräs osallistuja kysyi, että miksi sitten punaisia ei haudattu kirkkomaahan? Timo-Matti arveli sen johtuvan siitä, että kirkkomaahan ei haudattu tuomittuja ja rikollisia. Kapina esivaltaa vastaan tai vallankumouksen puolesta toimiminen oli ilman muuta ankara rikos. Toinen osallistuja huomautti, että myöskään itsemurhan tehneet eivät päässeet kirkkomaahan lepäämään. Timo-Matti muistutti, että kautta aikojen sotien voittajat ovat kirjoittaneet lait ja historian. Timo-Matti mainitsi hyvänä esimerkkinä Etelä-Afrikan apartheidin jälkeisen totuuskomission, joka suuresti elvytti kansakuntaa tuomalla totuuden molempien puolien tietoisuuteen.

“Isillä on oikeus vaieta, lapsilla taasen on oikeus tietää”. Timo-Matti pohti, että sodan kauhuista ja traumoista selvittiin vaikenemalla. Muuta keinovalikoimaa tai mahdollisuutta ei tuon ajan ihmisillä välttämättä ollut. Vaikeneminen mahdollisti myös kyläyhteisöjen toipumisen ja elämän jatkumisen.

Moni meistä ei välttämättä tiedä, että kaatuneiden muistopäivää ei vietetä pelkästään talvi- ja jatkosodassa menehtyneiden kunniaksi, vaan tuolloin voidaan muistaa myös sisällissodassa ja esimerkiksi rauhanturvatehtävissä henkensä menettäneitä.

---

Eräs osallistuja kertoi, että hänen karjalaisia vanhempiaan sota ei koskettanut juuri millään tavoin, sota ylsi lähimmillään vain naapuripitäjään. Sisällissotaa käytiinkin paikallisesti ja esimerkiksi Vesannolla aseet laitettiin lukkojen taakse yhteistuumin.

Erään osallistujan isä päätyi Hennalan vankileirille vain 17-vuotiaana. Isä kertoi omat sotakokemuksensa jälkipolvilleen omalla tavallaan. Isän kertoman mukaan punaisten puolelle värvättiin kustakin perheestä yksi edustaja vallankumousta tekemään. Vankileiriltä vapauduttuaan isä hankki ammatillisen pätevyyden ja rakensi omalla panoksellaan Suomea kohti nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa. Vasemmistolaisesta arvomaailmasta ja poliittisesta toiminnasta hän ei halunnut koskaan luopua. Miestenpiirin osallistuja sanoo olevansa ylpeästi punikin poika.

Yhden osallistujan ystävän isoisä oli lähtöisin köyhästä torpasta, jossa oli ainainen pula leivästä. Poliittiselta näkemykseltään mies ei ollut kallellaan juuri kummallekaan päin. Punaiset värvärit lupasivat tämän saavan sotajoukoissa sekä leipää että vielä päivärahaakin. Mies selvisi vankileiriltä hengissä.

Sisällissotaan tarkasti perehtynyt osallistuja muistutti Leninin ja Stalinin agitoineen Suomessa kiivaasti. Lenin lähetti Suomen punakaartille Suuren asejunan, joka lopulta pääsi määränpäähänsä Tampereelle rajalla käydyistä taisteluista huolimatta. Muitakin asejunia oli kuulemma suunnitteilla.

Toisen osallistujan Venäjällä syntynyt isoisä oli vankkumattomasti valkoisten puolella. Hänen poikansa, osallistujan eno, kuitenkin päätyi jo nuorella iällä tehdastyöhön ja sitä kautta punaisten riveihin. Osallistuja koki, että heidän perheelleen sisällissota oli nimenomaan kansalaissota, isä poikaa ja veli veljeä vastaan.

Kirjallisuuteen perehtynyt osallistuja nosti esille Täällä pohjantähden alla -kirjan pappiskuvauksen, jossa muuten reilu ja humaani kirkkoherra oli paikka paikoin turhamaisen vaimonsa vietävissä. Timo-Matti tuumasi, että draama on aina draamaa.

Eräs osallistuja tiesi kertoa, että 1900-luvun alkupuolella Virossa papisto oli pääasiassa saksalaista, mutta Suomen papisto oli kansan syvistä riveistä. Pappiskoulua pidettiin hyvänä päämääränä nuorelle miehelle, jolla oli lukupäätä.

Iltamien loppupuolella pohdittiin, miten jatkossa vältettäisiin veljes-, uskon- ja kaikki muutkin sodat, mihin erehtyväinen ihmisluonto tuntuu olevan taipuvainen. Yksi osallistujista hymähti, että toinen menneen vuosisadan pääkelmeistä oli pappiskoulussa marxismiin herännyt ja toinen pahantuulinen viiksiniekka ei päässyt edes taidekouluun. Timo-Matti Haapiainen pitikin tärkeänä, että nuorilla miehillä olisi jatkossakin mielekästä tekemistä ja suotuisia tulevaisuudennäkymiä, Arabikevät vielä hyvässä muistissa.

Timo-Matti linjasi, että puolien valitsemisen ja poteroihin jumittumisen sijasta tarvitsemme aivan uusia tapoja muistella ja käsitellä esi-isien kokemia vääryyksiä ja kauhuja – yhdessä.

Kiitos Timo-Matille taitavasta keskustelun ohjaamisesta!

Alustajan suosittelemaa luettavaa:

• Sisällissota 1918 ja kirkko, 2009, toim. Ilkka Huhta | tiedekirja.fi

Lisää luettavaa:

• Virsihistorian asiantuntija: Virsikirja kaipaa entistä räväkkyyttään | Yle.fi 2.8.2015
• Salaa hoidetun metsähaudan vainajien salaisuus alkaa aueta | hs.fi 29.3.2018
• Pitäjä, jossa ei ammuttu laukaustakaan | YLE Uutiset 24.1.2018 klo 10:55

Aihetta läheltä liippaavaa kaunokirjallisuutta:

• Antti Tuuri: Suuri asejuna Pietarista