Hiljaisen viikon maanantaille saimme vieraaksemme kanttori Kari Jerkun, joka vetäytyi ansaituille eläkepäiville Vantaankosken seurakunnasta vuonna 2018. Jerkku oli kasannut kattavan listan virsikirjamme pääsiäisvirsihelmistä - osa virsistä oli tuttuja, osa uusia ja osa myöskin yllättäviä. Mainittakoon, että Jerkun mielestä virret kuuluu veisata aina kokonaisuudessaan, ellei kyseessä ole kuoroesiintyminen tai jokin muu hyväksyttävä syy.

Veisaaminen aloitettiin virrellä #71: Laupias Jeesus, minkä rikkomuksen. Virsikirjassamme virrestä löytyy yhdeksän säkeistöä, mutta alunperin niitä on ollut viisitoista.

Illan toisena timanttina veisattiin virsi heti seuraavalta sivulta, #72: Nyt liehuu viiri kuninkaan, josta virsikirjassa on sävelmät A ja B. B-sävelmä on alkuperäinen gregoriaaninen sävelmä, joka on tuttu sekä katolisille että protestanteille. A-sävelmä vähempine koukkuineen on suomalaiseen suuhun ilman muuta helpompi.

Eräs osallistuja ennättikin heti kysymään, että mitä gregoriaaninen laulu sitten tarkalleen ottaen on? Gregoriaaninen (kirkko)laulu syntyi 600-luvulla. Nimensä laulutyyli sai luultavimmin tuona ainana hallinneen paavi Gregoriuksen mukaan. Gregoriaaninsta laulua ei säestetty ollenkaan ja laulajat olivat joko pappeja tai munkkeja. Laulut olivat latinankielistä jumalanpalvelustekstiä. Jumalanpalveluksissa tavalliset kansalaiset keskittyivät kuuntelemaan ja ihailemaan katedraalien seinämaalauksia. Paljon myöhemmin eräs Martti Luther alkoi kääntää lauluja kansankielelle.

Toinen osallistuja jatkoi kysymällä, että milloin urut lopulta tulivat mukaan jumalanpalveluselämään? Urut löivät läpi 1200-luvulla. Aikaisemmin niitä oli käytetty erilaisissa viihdetapahtumissa, kuten teattereissa, sirkuksissa ja jopa mestaustilaisuuksissa. Moni kristitty saikin surmansa urkupillien pauhatessa.

Jerkun listalla kolmantena oli virsi #757: Pyhä risti kärsimyksen. Eräs osallistuja kiinnitti huomiota tässäkin virressä mainittuun voitonlippuun. Toinen osallistuja totesi, että voitonlippu liehuu Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi.

Neljäntenä tutustuttiin virteen #940: Ristin alla. Virren on säveltänyt Ilona Nyman (os. Nurminen) sellolla. Vaikka Nyman kaavaili virttä alun perin lasten virreksi, toimii Ristin alla Jerkun mielestä kaiken ikäisillä. Virsi soveltuu erinomaisesti myös messun synnintunnustusosioon. Jerkku pitää virttä yhtenä parhaista vuonna 2016 julkaistun lisälehden kipaleista. Viides virsi #66: Jeesusta nyt Golgatalle kehoittaa ihmisiä mietiskelyyn.

Kuudentena veisattiin #81: On taisto tauonnut nyt Golgatalla. Jerkun mukaan virsi ei sovellu juuri muuhun kuin pitkäperjantain klo 18 jumalanpalvelukseen. Jerkku tiesi kertoa, että virsikirjan vuosiluku 1923 on virren säveltäjän Rurik Calamniuksen kohdalla väärä, sillä mies kuoli jo vuonna 1921. Numerosekaannus johtunee siitä, että virsi tarkoitettiin alun perin julkaistavaksi vuoden 1923 virsikirjaan. Virsi päätyi virsikirjaan vasta vuonna 1938.

Eräs osallistujasta kysyi hämmentyneenä, että pitääkö virret ottaa niin haudanvakavasti, ettei niitä saakaan veisata juuri silloin kuin siltä tuntuu? Onko kullekin päivälle sallitut ja kielletyt virtensä? Jerkku vastasi, että ei todellakaan tarvitse niin niuhosti suhtautua, vaan kyseisen virren tapahtumat vain kertovat tuosta tarkkaan rajatusta hetkestä.

Kysymyksestä virisi vilkkaampikin keskustelu eri virsien ja laulujen sopivuudesta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Saako kirkossa ja uruilla soittaa myös iskelmää? Eräs leskirouva olisi halunnut miehensä saattomusiikiksi Porilaisten marssin, mutta neuvottelujen jälkeen laulu vaihtui vähemmän sotaisaan Narvan marssiin.

Jerkku oli harmissaan siitä, että kirkollisissa tilaisuuksissa soitetaan valitettavan usein tuttuja ja turvallisia virsiä ihan varmuuden vuoksi, ja täysin turhaan. Jerkku pyrki kanttorina aina ehdottamaan tilaisuuksiin vähemmän tunnettuja helmiä virsikirjamme syövereistä. Edellä mainittu kyselijä olikin sydänjuuriaan myöten närkästänyt siitä, että #923 Silmäni aukaise -virrestä on tullut suorastaan de facto -virsi myös Myyrmäessä.

Jerkku sysäsi illan eteenpäin toteamalla, että pitkäänperjantaihin on turha jämähtää. Seitsemäntenä veisattiin virsi #941: Vehnänjyvä nukkuu. Virressä on viittaus palmusunnuntain evankeliumiin. Vehnänjyvämme Jeesus nukkuu haudassa. Viereisen aukeaman hilpeähkö afrikkalaishenkinen virsi #942: Aurinko tanssii, halleluja! on tehty tilaustyönä Luterilaisen maailmanliiton messulaulukirjaa varten. Virsikirjassa oleva Pia Perkiön suomennos ei ole suora käännös alkuperäisestä tekstistä. Autenttisempi käännös löytyy Viisikielisestä numerolla 286, kääntäjänä Anna-Mari Kaskinen.

Yhdeksäntenä virtenä veisattiin #945: Kutsut minut maailmaan. Kyseessä on kehotusvirsi - Jeesus on avannut meille ovet. Vanha teksti sai uuden sävelmän uuteen virsikirjaan. Jerkku pelkäsi, että tämäkin mainio virsi saattaa pienen haastavuutensa takia jäädä unhoituksen suolle.

Illan viimeisenä virtenä vetäistiin #944: Kuoleman paasi liikahtaa. Jerkun mielestä virren tekee jännäksi se, että on samalla sekä iloinen että surullinen. Virsi tehtiin mittatilaustyönä uuteen virsikirjaan, Erkki Tuppurainen sävelsi Jouko Ikolan tekstiin. Tuppuraisella oli kuitenkin yksi pyyntö Ikolalle: voisiko kuoleman kiven vaihtaa paadeksi, sillä se sointuu suussa paremmin eikä venyessään kuulosta eksoottiselta hedelmältä, kiiviltä. Loppu onkin historiaa.

Kiitos Kari Jerkulle mahtavasta soinnista!