Pääsiäisen jälkimainingeissa koitamme saada selkoa siihen, voiko kulttuuria omia? Onko olemassa sellaista kaikille yhteistä kulttuuria, jota saapi hyödyntää täysin vapaasti ja ilman omantunnon taskunauriin piipitystä? Kristinuskommekin on tuontitavaraa - kenelle maksetaan rojaltit? Tiesitkös, että italialaiset keksivät farkkukankaan ensimmäisenä?
Viime vuosina kotimaisessa mediassa on kohistu muun muassa saamelaisten kansallispuvuista, intiaanipäähineistä sekä poplaulajan pikkuleteistä. Miten olla ja elää "moternilla" 2020-luvulla, kun teit sitten mitä tahansa, tunnut loukkaavan toisten identiteettiä ja kulttuuria?
Juha Hurme kommentoi Finlandia-palkitun kirjansa perusajatusta seuraavasti:
Voittoromaanin pääajatus on se, ettei mikään kulttuurissamme ole omaa. Puhdasta suomalaista kulttuuria tai kansaa ei ole olemassa, vaan kaikki on lainattua ja iloisesti sekoittunut.
– Valtioiden rajat eivät enää päde. Joku pieni satavuotias valtio on pikku juttu tässä suuressa flow'ssa. Meidän on osattava ottaa vastuu koko planeetasta ja ajateltava isommin.
Hurme korostaa kuitenkin, ettei väite koske vain Suomea, vaan kaikkia maita.
– Kenelläkään ei ole mitään omaa. Kaikki on ihmiskunnan yhteistä.
Huomioithan, että kokoonnumme poikkeuksellisesti keskiviikkona. Muuten kellonaika ja paikka ovat samat. Tervetuloa ihan sama missä rytkyissä tai kampauksessa.
Kuva: Openclipart.org Kuvan lisenssi: Public domain.
- Vantaan seurakuntien koronaohjeistus 14.2.2022 eteenpäin
- Kulttuurinen omiminen | Wikipedia
- Chisu tajusi tehneensä valtavan virheen Vain elämää -ohjelmassa – pahoittelee asiaa jo etukäteen | Ilta-Sanomat, 24.9.2021
- Inkkariraivoa, sananvapautta ja Eri Keeperiä: Pressiklubi-kohu paisui kuin aasinhattu | Suomen kuvalehti, 10.10.2017
- Kun Kiasma kompastui saamenpukuun | YLE Kulttuuricocktail, 30.9.2016